tiistai 16. lokakuuta 2012

Musiikin tila vol. 3 - Kevät 2012

MUSIIKKIKRITIIKKI


Kolmas musiikin tila ilmestyi keväällä 2012 teemalla musiikkikritiikki. Numero koottiin edeltävän syksyn Ammattimainen musiikkikirjoittaminen -kurssin tuotoksista ja se toimiikin erinomaisena esimerkkinä siitä, millaista musiikkitieteilijän työ voi olla, tai ainakin siitä, millaisia tehtäviä siihen voi kuulua. Toisen puolen lehdestä muodostavat levykritiikit, toisen puolen konserttikritiikit. Esipuheen numeroon kirjoitti kurssin vetäjä, yliopistonlehtori Susanna Välimäki Turun yliopistosta.

Musiikin tila vol. 2 - Syksy 2011


MUSIIKKI JA ARKI


Musiikin tila vol. 2 ilmestyi teemalla musiikki ja arki. Otsikon alla käsiteltiin musiikin tulemista osaksi arkea, musiikin kokemista osana arkea ja musiikin tulevaisuutta yhä äänekkäämpänä osana jokapäiväistä äänimaisemaamme. Teema valittiin lähinnä juttuideoiden muodostaman kokonaisuuden pohjalta. Esipuheen kirjoitti yliopisto-opettaja Yrjö Heinonen Turun yliopiston musiikkitieteestä.

Musiikin tila vol. 1 - Kevät 2011



TURKULAINEN MUSIIKKIKULTTUURI

 
Musiikin tilan ensimmäinen numero julkaistiin toukokuussa 2011 teemalla turkulainen musiikkikulttuuri. Numerossa tarkastellaan turkulaista musiikkikulttuuria monesta näkökulmasta. Amatöörejä ja ammattilaisia, alakulttuuria ja korkeakulttuuria, vallattuja taloja, konserttisaleja ja klubeja. Esipuheen kirjoitti professori John Richardson Turun yliopistosta. Teema valikoitui uuden lehden avausnumeroa pohdittaessa hyvin luonnollisesti; kysymys on Turun yliopiston musiikkitieteen opiskelijoista. Ja olihan vuosi 2011 Kulttuuripääkaupunki-vuosi.